Ähky on. Vaikkei pitäny tulla. Huono omatuntokin on syömisestä. Vaikkei pitäny tulla. Se, että on huono omatunto, kertoo minusta sen, että olen muuttunut. Ennen minua ei kiinnostanut mitä suuhuni laitoin ja paljonko mutta nyt jokin on toisin.
Mutta onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Minulla on tapana ottaa joulukoristeet aina Tapanin päivänä pois ja niin tapahtunee huomennakin, kunhan tulen töistä. On aika siirtyä odottamaan vuoden vaihdetta, vaikka tosin sekin menee töissä joten juhlittuahan ei tule ollenkaan. Mutta siis.. Palaan vielä muutaman kuvan kera eilisiin ihaniin tunnelmiin. ♥
Joulu alkoi tietenkin kuusen koristelulla aaton aattona.
Aattoaamuna heräsin kahdeksan aikaan katsomaan Joulupukin kuumaa linjaa siksi ajaksi, kun keittiössä valmistettiin aamupalaa. Ikä on vain numeroita joten aion katsoa kuumaa linjaa tulevinakin vuosina. Ikuinen lapsi jouluisin! Pst.. sain muuten mantelin.
Aamupuuron jälkeen lähdettiin hautausmaalle äidin luo ♥. Siitä jatkettiin matkaa mummolaan, jossa savusauna oli jo lämpimänä. Pakkasta oli -25c. Eli täydellinen joulusää! Ja savusauna on se ainoa oikea joulusauna minulle. Uskomattoman ihana!
Illalla palattiin mummolasta takaisin kylälle. Osa laittoi ruokia valmiiksi samalla kun me muut katettiin pöytä ja höntyiltiin kuin pienet lapset. Jouluruoka oli jälleen kerran loistavaa, tottakai! Tänä jouluna maistoin myös ensimmäisen kerran kalkkunaa. Oli muuten hyvää, vaikka kuivaa lihaa onkin. Mutta ei se kinkkua voita. Kinkku on joulupöydän nro 1. Aina ja ikuisesti! ;)
Ja mitäpä ei olisi joulu ilman herkuttelua.
Illalla saimme kylään vielä pikkuvieraita ja oli erittäin ihanaa nähdä kuinka kummityttöni 2.5 vuotias oli onnellinen uusista nuken vainuistaan. Oli oikea lahja siis hänelle! Itsekin sain muutaman lahjan, vaikken mitään edelleenkään tarvinnut enkä halunnut. Helmikuussa mennään pitkästä aikaa katsomaan lätkää, koska yksi lahjoista on KalPa-HIFK liput. Sain myös ihanimman kynttilän koskaan (voisin ottaa kuvan myöhemmin) ja pienen pöllön joka piti sisällään pienen kukan. Lisäksi sain varpaita lämmittämään vehnätossut, se vehnä siis lämmitetään mikrossa. Kiitos ♥
Tänään, joulupäivänä Toyotan nokka oli käännettävä jälleen kohti 5-tietä ja kotia. Pakkasta oli enää vain -20c ja ilma talvinen. Kotimatkaa oli mukava ajaa, koska tie oli hyvässä kunnossa ja maisemat aivan ihania! Tässä vielä pari kuvaa matkalta.
Tämän kuvan otin kuskin paikalta (hups) mutta hidastin vauhtia koska ketään ei tullut takana. Taivaalla näkyi selkeä pilvien ja paljaan taivaan raja. Ja siellähän se aurinko juuri oli jossain laskemassa. Kaunista, kerrassaan!
Muutaman kilometrin päästä maisema muuttui jälleen. Hämärä alkoi lähestyä joten kaikkialla oli ihan sinistä ja taivaanranta näytti näin kauniilta. Tämän kuvan pysähdyin ottamaan ihan ulkoa. Kaunista. En voi välillä käsittää miten kaunista suomessa talvi on. Siksi se on yksi lempi vuodenajoistani.
Kerta kaikkisen ihana joulu! ♥ Huomenna koittaa jälleen arki. Klo 6:05 pirahtaa herätyskello aamuvuoron kunniaksi.
♥:nunnu








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti