Herkuttelusta

Luin äsken mielenkiintoisen blogikirjoituksen, joten päätin tulla tänne vähän omia ajatuksia rustailemaan.. Tästä klikkaamalla pääset Anun kirjoitukseen.

Herkuttelu. Tuo monen ihanan ihmisen ihana pahe. Oli minunkin. Painosanalla oli. Täytyy sanoa, että olen itsestäni ylpeä että pääsin sokerista eroon. Tai no, en minä siitä kokonaan ole päässyt enkä aio päästäkään. Mutta sen runsas vähentäminen on ollut niin iso juttu elämässäni, että olen siitä ylpeä!

Itse lopetin jokapäiväisen herkutellun syksyllä, ollessani siskon luona ruotsissa. Jostain syystä minun on aina helpompi aloittaa juuri tuollaisen elämäntapamuutokset, kun en ole kotona. Niinpä söin siellä lomalla ollessani kerran viikossa karkkia ja se tapa jäi. Alkuun minulla oli todella vaikeaa. Söin aiemmin karkkia ja herkkuja joka päivä! Miettikää! Se on hiton paljon. Ja yks kaks kun lopettaa niin kyllä siitä vieroitusoireita tulee! Luojan kiitos että olin päättäväinen. Vieroitusoireiden iskiessä oli niiiiiin lähellä etten sorru mutta sitten se fiilis mikä tulee kun pystyykin kieltäytymään! Se on niin siisti tunne! Itselläni vieroitusoireina pahimpina oli ehkä levottomuus. Kun makeanhimo iski, en pysynyt paikallani. Se, että tiesin keittiön kaapissa olevan karkkia, ei ainakaan helpottanut tilannetta mutta toisaalta taas se pisti panoksia peliin. Minä vain sitkeästi kielsin. Vaikka kuinka tunsin levottomaksi itseni niin pistin purukumin suuhun ja koitin keksiä muuta tekemistä. Vaihtoehtoisesti taas tein hyvän ruisleivän itselleni ja nautin sen. Makean himo unohtui. Kotoa pois lähteminen auttoi myös vaikeimpina hetkinä. Tuota vaihetta kesti muutaman viikon. Söin karkkia kerran viikossa, mutta itse karkkipäivän jälkeen oli yllättävän helppo taas päästä "ei herkkuja"-päiviin kiinni. Kun vaan jaksaa pysyä lujana. Ja vaikka välillä mieli keksii kaikenlaisia syitä miksi voisi ottaa, niin ei pidä lähteä mielen mukaan vatvomaan asiaa. 

Myönnän, että olen sortunut muutamia kertoja. Mutta sortumispäivät ovat olleet yleensä juuri karkkipäivän jälkeisenä päivänä. Voin rehellisesti kertoa että en ole edes huonoa omatuntoa potenut jos olen sortunut. Olen vain ajatellut, että huomenna jälleen ruotuun. Luojan kiitos toistaiseksi on vielä tapahtunut niin. Eli maksimissaan olen syönyt karkkia kaksi päivää peräkkäin PAITSI...

Lomaviikko, viime viikko. Meni aivan överiksi. Ja se harmittaa vieläkin. Ensimmäistä kertaa tunsin pahaa oloa henkisesti siitä että söin huonosti. Ja se sai miettimään.. Ikäänkuin loma mikään syy olisi herkutella melkein joka päivä?! Ei todellakaan. No, virheistä oppii joten seuraavan loman koittaessa tiedän olla ankarampi ja tiukempi itselleni. Ruotuun palaaminen näyttää kuitenkin onnistuvan helposti. Karkkia ei tee edes mieli, koska sitä sai viimeviikolla liikaa. Seuraavan kerran herkuttelen lauantaina. Päätetty on ja sitä on hyvä odottaa..

Moni on kysynyt minulta miten olen onnistunut tässä. Voin kertoa muutaman tärkeän asian. Ensinnäkin, älä totaalikiellä mitään! Mitä enemmän kiellät, sitä enemmän tekee mieli. Kun asian ajattelee niin, että "ensi lauantaina sitten, sitten se maistuu vielä paremmalta ja silloin olen ansainnut herkut" pahoista ajatuksista pääsee eroon. Ja kun siihen karkkipäivään on kuitenkin oikeasti lyhyt aika. Mutta entä sitten jos kieltäytyisi kokonaan, pitäisi niin sanotun karkkilakon? No, minä en sellaisesta ehjin nahoin selviäisi mutta onnea vaan niille jotka siinä on mukana.

Toisekseen.. Yksi asia kerrallaan. Elämäntapamuutos ei ole elämäntapamuutos jos pistät kerralla kaikki uusiksi. Ei sellaista muutosta jaksa kukaan tervejärkinen. Hyvin pian huomaat, että olet entisessä takaisin? Eikös niin? Itse aloitin homman niin, että ensin terveys kuntoon, sitten herkut vähemmäksi, sitten liikunta kehiin ja lopulta ruokavalio muutos. (Tämä siis aikavälillä elokuu-maaliskuu). Tällä hetkellä olen tuossa "liikunta kehiin" vaiheessa. Nyt sitten opettelen syömään oikein  ja se jos mikä on vaikeaa! Painohan minulla ei tällä hetkellä ole pudonnut, mutta se voi johtua juuri siitä että olen alkanut liikkumaan. Lihaksiin voi kertyä nestettä ja muutenkin ne voivat alkaa kehittyä. Tärkeintä on kuitenkin se, kuka ja mikä peilistä katsoo. Tärkeintä on myös se, että vaatekoko pienenee ja senttejä lähtee vyötäröltä. Minun on vaikea ymmärtää ettei se vaaka kerro kaikkea. Se onkin nyt se seuraava juttu mitä lähden opiskelemaan, itseäni ja sitä kuka peilistä katsoo. Vaa´alla aion käydä  seuraavan kerran vasta viikkojen päästä mutta mittailla aion viikottain.

Tästä tuli nyt tällainen sekava postaus, mutta toivottavasti joku ymmärsi pointin.. Ihan tämän postauksen kunniaksi minulla on pätkiskakku jääkaapissa hyytymässä, mutta ei itselleni. Perjantaina aion tehdä saman kakun uusiksi joten lauantaina sitten pääsen sitä maistamaan! Namii!

♥:nunnu