Äiti

Äiti. Äiti on maailman tärkein.Tiedättekö miten maailma romahtaa, kun äiti kuolee? Yks kaks toinen on poissa. Keneltä nyt kysytään pyykinpesuohjeita tai ruokavinkkejä? Keneltä kysyä mitä tehdä jos tulee vaikkapa jonkinsortin verosotku tai muu vastaava virkajuttu. Ei auta äiti enää kuin mielessä. 

Äiti on suojelusenkelini. Aina kun ajan autolla, tiedän että äiti on kyydissä. Jos tiedän että siskoni ovat lähdössä reissuun tai ovat tienpäällä, lähetän äitin sinne. Sanon ajatuksissani, ettei minun kyydissä tarvitse olla. Kyllä pärjään. Tosin, äiti on kyllä meidän kaikkien suojelusenkeli samaan aikaan.

Äitin ruokaohjeilla teen edelleen paljon kotiruokia. Niitä ohjeita en muuttele, ne ovat sellaisia kuin äiti opetti. Ja ne ovat hyviä, vaikka äidin tekemänä ne oli miljoona kertaa paremmat.

Äiti teki virheitä elämässään, kukapa meistä ei tekisi. Mutta äiti oli minulle aina 100% äiti, vaikken hänen kanssaan pystynyt elämään. Äiti kuitenkin yritti parhaansa. 

Parasta äitissä oli se, että hänelle pystyi aina puhumaan mitä vain ja mistä vain. Ja puhettahan meillä riitti. Harvoin hiljaa oltiin jos samassa pöydässä istuttiin. Ainoa hiljainen hetki oli, kun molemmat istui nokka kiinni kirjassa, pöydällä maitolasi ja hyvä leipä tai vastaleivottu korvapuusti. Äiti oli myös maailman paras tekemään mannapuuroa, pannareita ja broilerin koipia. 

Aina vaihdettiin kirjavinkkejä keskenämme. Viime vuosina on ilmestynyt monia monia kirjoja, jotka äidin olisi pitänyt saada lukea. Muistan myös, että äitillä jäi yksi minun suosittelema kirja kesken tässä elämässä. Se harmittaa minua edelleen, vaikka pikkujuttu onkin. Mutta ehkä äiti on lukenut kaikki ne samat kirjat siellä jossain missä on. Tai ehkä hän lukee olkani takana kun minä luen jotain kirjaa? Välillä aistii että äiti on läsnä jossain tilassa.

On miljoona, tai no ainakin tuhat asiaa päivässä joista pitäisi soittaa äidille. Soiteltiin monta kertaa päivässä ilman että oli mitään asiaa. Nyt minulla ei ole enää ketään jolle soittaa samalaisia puheluita monta kertaa päivässä. 

Ikävä ei koskaan kuole. Se helpottaa kyllä mutta nämä kolme vuotta ovat olleet elämäni vaikeimmat. Elämäni kamalin päivä oli kolme vuotta sitten ja se puhelu ja kaikki ne tapahtuvat ovat edelleen mielessä. Muistan vieläkin kaikki ne lauseet mitä puhelimessa sanottiin, vaikka olinkin jo shokissa.

Tiedän, ettei äiti olisi halunnut jättää meitä vielä. Paljon olisi ollut koettavaa, nähtävää, ja luettavaa. Mutta joku toinen päätti toisin enkä koskaan voi sitä ymmärtää.

Äidin hauta on maailman kaunein. En päässyt sinne tänään sytyttämään kynttilää, mutta liekki palaa täällä kotonakin. Äiti näkee ja tietää että täällä meillä on kaikki hyvin, vaikka hän puuttuukin. Äiti lähti aivan liian aikaisin.. 

Tiedän että äidillä on hyvä olla siellä jossain, aviomies ja moni muu läheinen seuranaan. Ei siellä ole huolenhäivää eikä sairauksia, uskon että äiti on onnellinen, juuri nyt!

Jag älskar dig, Mamma.

Vielä nähdään joskus! Ja sitten meillä on asiaa niin paljon, ettei koskaan lakata puhumasta!♥