perjantai 23. tammikuuta 2015

Jumissa

Tiesin, että tämä vaihe tulee jossain vaiheessa. En vain tiennyt että se turhauttaa ja pelottaa näin paljon. Paino ei putoa. Ei ole pudonnut joulun jälkeen. Ja se oikeasti pelottaa. 

Miksi se nyt jumittui? Johtuuko kaikki siitä, että aloin liikkumaan? Menikö aineenvaihdunta sekaisin? Minulta kuitenkin löytyy monenlaisia sairauksia, joten sotkiko liikunta jotenkin nyt jotakin? Erittäin turhauttavaa ja tuntuu että tekis mieli vaan itkeä. Sortunut en ole herkkuihin kuitenkaan. Olen jatkanut elämääni ihan normaalina. Syön samallalailla kuin aiemminkin painon pudotuksen ohessa. Ongelmakohtia on toki paljon, kuten kasvisten syönti ja säännöllinen ateriarytmi (koska kolmivuorotyö on vaikea tähän yhdistää) Mutta en tiedä mistä saada apua? Haluaisin jonkin sortin ravintovalmennusta tai valmiin ruokapäiväkirjaohjeen. Mistään sellaista apua ei saa? Tai ainakaan google ei sitä kerro.



Minun liikkuminen tarkoittaa sitä, että olen käynyt salilla polkemassa kuntopyörää n.30min. Sen jälkeen olen saattanut tehdä muutamia muitakin liikkeitä, mutten koskaan niin että niistä tulisi hiki. Suurin hiki tulee pyöräillessä. Voiko muka näin lyhyessä ajassa esim. reisilihakset kehittyä niin että niiden kasvaessa paino ei putoaisi vaikka muuten pienenisi? Äh. Tahdon vain vaa´an lukeman pienemmäksi. Yksinkertaista. Enkä todellakaan tiedä mitä tekisin. Tuntuu niin, miten sen nyt sanoisi, paskalta. On nimittäin semmoinen homma, että kun pudotat paljon painoa niin toki muut ihmiset sen huomaavat. Ja nyt kun se ei putoa, niin ärsyttää kun jatkuvasti kaikki kyselee "paljonko nyt" ja niin edelleen. Eihän kukaan pahaa tarkoita, mutta pahalta se tuntuu..

Itsetunto on nyt kyllä matalalla. Kolahduksia tulee kun joku manaa lihavuuttaan vaikka oikeasti on ihan normaalipainoinen ja hyvännäköinen. Kolahduksia tulee kun katsoo peiliin, en hymyile itselleni niinkuin pari kuukautta sitten. On sentään jotain positiivistakin tapahtunut, olen vähän jo koukussa tuohon liikkumiseen! En ole varmaan kymmeneen vuoteen nauttinut liikunnasta mutta nyt minulla on jo ikävä salille, voi flunssa mene pois. Mutta toisella olkapäällä istuu sitten se piru joka miettii että liikuntako tämän jumin aiheuttaa. Mene ja tiedä, mutta olen kyllä pettynyt.



No, tästä kirjoituksesta ei varmaan saanut mitään selkoa. Tämä oli lähinnä tämmöistä purkausta, jotta olo helpoittuisi edes vähäsen.. Tekisi mieli huutaa!!!

3 kommenttia:

  1. Lina. Kaikilla laihduttavilla jossain vaiheessa paino tyssää. Se taitaakin olla suurin "lopettamisen syy". Jatkat vaan samaan malliin. Ehdotan että teet aerobista vaikka kauemmin. Esim 45min. Ruuaksi kannattaa arkisin valita vähähiilihydraattisia ruokia. Esim lounas salaattiateria, päivällinen jossa riisiä tms. Proteiini pitää nälän poissa kauan, ainakin mulla :) -Kirsi-

    VastaaPoista
  2. Ota ylös mittoja kropastasi, mikäli et ole jo ottanut, se motivoi minua niinä hetkinä, kun paino ei vain millään tippunut. Ensimmäisen kerran itkeä tirautin, kun en saanut -15 rikki, seuraavan kerran märy tuli, kun se maaginen -20 ei tullut tauluun vaan kuinka ollakaan, sinnillä painoa on tippunut yli kolmekymmentä kiloa ja nyt jo osittain naurattaakin se, että miten epätoivoinen ja epäonnistunut fiilis oli. Anna itsellesi armoa, laihduttaminen ja elämäntapojen muutos heittää kropan ja päänkin sekaisin eikä niiden toimintaa joskus ymmärrä millään, vaikka toimisi ja tekisi tismalleen "ohjekirjan" mukaan.
    Vuorotyössä se säännöllinen syöminen on vieläkin tärkeämpää, joten yritä repiä ne muutamat minuutit, että saat syötyä jotain ja muista myös töissä ne pienet välipalat, hedelmän syömiseen ei montaa minuuttia kulu.
    Tsemppiä! :)
    - Kati

    VastaaPoista